Mulla on ollu jo pari viikkoo tosi seesteinen olo, asiat tuntuu rullaavan itsekseen ja mieli on positiivinen 99% vuorokaudesta. Tuntuu ku leijuis pilvissä, jotenki tosi kevyt olo henkisesti. Vaikka välillä väsyttää liian lyhyiden unien takia, auto temppuilee ja kaikki ei mee niinkuin haluisin, oon silti tosi levollisella mielellä. Tää vuos on alkanu hyvin.
Tänään koin hetkellisen paska mutsi fiiliksen, kun leikkasin Mimin kynsiä. Nykyään Mimi on ollut rauhallinen kynsiä leikatessa (ja muutenkin käsitellessä). Tänään melkein viimeisen kynnen kohdalla, Mimi liikahti ja leikkasin kynnen liian lyhyeksi. En paljoa, vain sen verran että Mimi vinkaisi, ja kynnen päässä näkyi verta. Annoin Mimin olla vähän aikaa rauhassa ja annoin sille herkkuja. Sen jälkeen antoi kuitenkin loput kynnet leikata kiltisti ja sai lisäksi joka kynnen jälkeen herkun. Ei sille traumoja näyttänyt jäävän, mutta silti tuntui, että epäonnistuin. Mulle viimeset kynnet tuntu vaikeilta ja oisin voinu lopettaa leikkaamisen siihen liian lyhyeen kynteen, mutten lopettanut. Olo oli pois viimeisen kynnen jälkeen. Onnistuin kuitenkin jatkamaan, enkä jättänyt koiralle pysyvää traumaa. Kaikki meni loppu peleissä hyvin, ja kynnet saatiin hienosti leikattua loppuun.
Mulla alko virallisesti tänään myös oppisopimuskoulutus. Alotus palaverissa käytiin tutkinnonosat, koulutus aikataulu ja lukujärjestystä. Oon niin fiiliksissä, yks mun unelma on toteutumassa. Vaikka vuodesta on tulossa kiireinen, raskas ja uutta tietoa tulee paljon, odotan että teoriapäivät ja uurastaminen alkavat.
Mimillä kävi tänään koirakaveri kylässä. Suloinen ja hurmaava poikakoira Hemmo, joka on myös bichon frise. Tää herra on pari vuotta Mimiä vanhempi. Tulivat tosi hyvin juttuun toistensa kanssa, ja leikkivät muutaman tunnin, jonka jälkeen kumpikin vähän väsähti. Ihanaa myös tietää, että melkein naapurissa asuu saman henkinen, mukava ja puhelias omistaja.
Hemmon käynti aiheutti mulle haikeutta. Hemmo oli noin kolminkertainen Mimiin verrattuna. Mimi on kasvanut nyt jo paljon siitä, mitä se silloin oli kun tuli meille, niin entäs sitten puolen vuoden tai vuoden päästä! Minne mun pieni koiravauva on kadonnut? On ihanaa katsoa kun Mimi kasvaa ja oppii uusia asioita, mutta silti jää haikeudella miettimään näitä aikoja, kun tietää, että "kohta" meillä on jo täysikasvuinen koira. Minne tää aika katoaa, vastahan meillä alkoi armoton seitsemän viikon odotus, että saadaan Mimi kotiin.
Tämmösiä ajatuksi tänään. Positiivisesti kohti huomista!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti